Mulla oli kissanrusetti ja valkoinen kauluspaita ja hiuslakkaa muuallakin kuin päässä. Alba kuristi ja oli liian lyhyt ja öylätti maistui paperilta eikä oikein siltäkään. Viini pistelee kurkussa edelleen. Todistusta vastaanottaessani kuulin kommentteja mustavalkoisia lakerikenkiä jäljittelevistä Vanseistani ja hymyilin sille pojalle vinoon halausten ja kättelyjen lomassa ja se näytti liskonkieltään. Oikeasti olet ihan kiva varmaan. (Ja vain kateellinen.)
Juhlissa mä en puhunut kertaakaan tytölle, joka joskus oli mun ylin ystäväni, sen pikkuveli oli kasvanut hurjasti ja näytti riutuneelta, äänikin raakkui, sellaisia ne esimurrosikäiset pojat kuulemma ovat. Halusin siitä kuvan muiden kummilasten kanssa ja jouduin pistämään peliin kaikki hihoihin piilotetut ässäni, että sain sen istumaan viisivuotiaan viereen. "En mä tollasten pikkusen viereen halua, enhän mä mahdu kuvaan." Ei mun nuoruudessani noin törkeitä oltu.
Istutin viisi laulavaa isosta riviin sängylleni ja kaksi muuta johonkin vaan ja sitten ne söivät ja joivat hiljaa koska eivät oikeasti edes tunne mua eivätkä katsoneet muhun vaan seinien Gerard Wayita, koska se vastasi aina katseeseen. Ne kysyivät rippilahjoista ja mua hävetti vähän kertoa etten ollut edes katsonut vielä silloin. (Lahjakortti VR:lle, täältä tullaan Helsinki!) Rippiristi on aika ruma, mutta mun kummitädillä onkin maailman surkein maku. Onneksi sain rahaakin.
Kakkua on jäljellä vielä iltaan ja varmaan huomiseksikin, ei kukaan haluaisi tulla meille syömään?
Tulisin jos uskaltaisin (ja tuhat muuta asiaa). Mutta ei ole kiinni siitä ettenkö haluaisi. Sinuun olisi oikeasti varmaan jännä tutustua.
VastaaPoista