Totesin tänään, että oikeastaan isäni näyttelee ihan tosi hyvin ja se inspiroi mua pukemaan yksin kotona liian suuren ja kalliin flanellipaidan ja leikkimään Eliasta joka kiskoo molemmat rannevaltimot auki (oikeasti en tehnyt mitään) ja kysyy katolta jumalan mielipidettä itsemurhista. (OTATKO MUT TAIVAASEEN?!) Mulla on selittämätön kaipuu teatteriin, lavalle ja katsomoon vaikka tuskin pääsen koskaan parrasvaloihin vaikka sitä mä kaikkein eniten haluaisin. (Tehdä niin skeidaa musaa, että se on melkein siistiä ja poseerata androgyyninä ja takkuisena katkeran murrosikäisen seinällä.)
Mitä on tapahtunut?
Ei mitään, mulla on salainen hiljainen blogi jonka löytäisi kuka tahansa jos osaisi etsiä ja jossa puhun asioista enemmän suoraan kuin koskaan aiemmin, itsetuhoisia ystäviä ja niitä jotka eivät ole enää. Ja Green Day -paitainen poika hymyilee tullessaan vastaan käytävillä enkä vieläkään uskalla jutella sille vaikka oikeasti se olisi helpompaa kuin mikään. "Moi, puhutaanko musiikista?"
Mitä on tapahtunut?
Ei mitään, mulla on salainen hiljainen blogi jonka löytäisi kuka tahansa jos osaisi etsiä ja jossa puhun asioista enemmän suoraan kuin koskaan aiemmin, itsetuhoisia ystäviä ja niitä jotka eivät ole enää. Ja Green Day -paitainen poika hymyilee tullessaan vastaan käytävillä enkä vieläkään uskalla jutella sille vaikka oikeasti se olisi helpompaa kuin mikään. "Moi, puhutaanko musiikista?"
Olen purrut hulleni rikki ja mulla oli migreeni eilen ja siksi rikoin lupaukseni vaikka oikeasti olen hajottanut jo niin monta ettei kukaan luota enää. Ja kirjoit(t)a(isi)n suhteellisen siistiä ficciä (jos osaisin).
(Elias kuuntelee Paramoren Ignorancea replaylla vaikka oikeasti se ei ole kamalan hyvä kappale ja suutelee paperista Gerard Wayta.)
